Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 28. marraskuuta 2016

The Walk

Kuulin tästä elokuvasta, kun se Suomen elokuvateattereissa alkoi pyörimään ja olin kyllä ihan että Wou, tuo täytyy nähdä 3D:nä. Pelkäsin jo aluksi, että pelottaako sen katsominen liikaa kun itse tulen vähän sairaaksi korkeissa paikoissa. Uskalsin siis elokuvalta odottaa päätä huimaavia näkyjä. En kuitenkaan elokuvateattereissa tätä katsonut, vaan mieheni hommasi tämän jälkeenpäin Blu-raylle ja oltiin molemmat elokuvasta hyvin vaikuttuneita.

The Walk elokuvan mainosjuliste
Tarina siis kuulemma perustuu tositapahtumiin. Nuori ranskalaisherra nimeltä Philippe Petit näkee lapsena sirkuksessa nuorallatanssijoita ja on heti myyty. Hän vähän opettelee nuorallakävelyä paikallisen sirkuksen gurun seurassa, kunnes kokee kykenemään esiintymään yksin. Hän näkee paikallisessa lehdessä ison jutun Yhdysvalloissa rakenteilla olleista World Trade Centerin torneista (niistä joihin tehtiin terroristi-isku vuonna 2001) ja haaveilee, että jonain päivänä hän kävelee niiden välissä nuoralla. Haaveesta tulee hänelle pakkomielle ja Philippe opettelee ja harjoittelee paljon tämän haaveen hyväksi. Hän tapaa mukavan naisen Annien, valokuvaajan ja joukon muita apureita jotka ottaa mukaansa Amerikkaan toteuttamaan suunnitelmaansa. He valmistelevat kaiken huolella: miten päästä tornien katolle ja miten yhdistää narut kiinni torneihin. Kun lopulta koitttaa suuri suunnitelman toteutus, niin kyllä minä katsojana jännitin päästäänkö edes nuoralle ollenkaan, niin paljon tulee mutkia matkaan. Kun lopulta aika koittaa ja Philippe ottaa ensimmäisen askeleensa nuoralla, niin olin kyllä vakuuttunut. Joka hetki pelkäsin hänen tippuvan ja varsinkin käännöksien tullessa haukkoin henkeäni. Tämä kävelykohtaus oltiin kuitenkin kyllä tehty jopa liiankin pitkäksi, mutta olihan se koko elokuvan kliimaksi kohta. Kun takasi nuoralta ollaan tultu poliisien vihaiseen vastaanottoon, niin olo oli minulla ainakin helpottunut.

Tykkäsin elokuvasta kovastikkin, sillä se sisälsi yllättvän paljon huumoria ja jännitystä. Koko elokuvaa rytmitti Philippen toimiessa kertojana Vapaudenpatsaan huipulla, mikä toimi todella hyvin sillä sen avulla pystyttiin keskittymään kaikkiin tärkeisiin vaiheisiin, eikä näytetty mitään turhaa. Nämä Philippen värväämät kaverit oli aika heikosti luotuja hahmoja, paitsi tätä naispääosahahmoa Annie Alixi. Tykkäsin kuinka Annie lopulta erosi Philippestä sanomalla, että autoin sinua toteuttamaan unelmasi, nyt minun täytyy lähteä toteuttamaan omaani. Heidän eronsa ei ollut mitenkään surullinen vaan enemmänkin juuri järjellinen. Tähän elokuvaan ei ylimääräinen rakkaustarina olisikaan sopinut. Annien hahmo oli muuten todella hyvä vastapaino Philippen hahmolle.
Ensimmäiset askeleet Amerikan yllä
Musiikki elokuvasta ei jäänyt yhtään mieleeni, vaan sen sijaan räikeä värimäärittely ja ihanasti tehdyt Pariisikohtaukset. Kyllä Ranskan maaseudussa, Pariisissa ja sirkusmaailmassa on aina oma tunnelmansa. Siksi ehkä nautinkin elokuvan alkuosasta enemmän kuin loppuosasta, jossa oltiin varsinaisessa Amerikassa. Se Amerikka näytti niin betoniselta kuin olla ja voi. 3D oli ihan ehdoton vaatimus tämän elokuvan katsomiselle, sillä se toi nuorallakävelykohtauksissa paljon tarvittavaa ja vaadittavaa syvyyttä mikä toimi erinomaisesti. Olenkin kuullut, että elokuvateattereissa ihmiset olivat jopa lähteneet pois, koska tämä 3D oli heille ihan liian aitoa. Valitettavasti muuten monet taustat oli liian selkeää CGI-tasoa, koska näkyi selvästi, että nyt ollaan leikitty tietokoneen kanssa.

Koko elokuvan ajan pidin itseäni jännityksessä siitä, että kuoleeko/tippuuko Philippe tässä kävelyurakassa tornien välillä. En tiennyt tästä tositapahtumasta etukäteen ja vältin oikein spoilaamasta itseäni. Kun kertoja Philippe kertoi tarinaa Vapaudenpatsaan päältä ajattelin, että periaatteessahan se voi olla Philippen haamu joka kertoo sitä vähän kuin pilven päältä. Jotenkin oletin hyvin dramaattisesti tämän päähenkilön tippuvan viimemetreillä nuoralta, mutta mikäs sen mukavampi loppu kun kaikki päättyikin hyvin. The Walk kannattaa todellakin katsoa sen uskomattoman 3D:n ja ihanan alun tunnelman takia.

perjantai 11. marraskuuta 2016

James Bond Osat 4-6

Seuraavat kolme James Bondia on nyt tullut nähtyä: Pallosalama, Casino Royale (vuodelta 1967, ei virallinen Bond) ja Elät vain kahdesti. Nämä Bondit ei ihan yhtä paljon vakuuttaneet minua kuin ensimmäiset ja Bond innostusalkuhuumani on jo ehtinyt laskemaan, mutta kyllä aikamoisia yllättäjiä nämäkin.  Sean Connery on edelleen aikamoinen herrasmies ja aito Bond.

Pallosalama (Thunderball)
Pallosalaman tunnari Tom Jonesin Thunderball oli itselleni se ihan ensikosketus Bondeihin, kun koulun laulutunneille joku Bond aiheinen biisi piti opetella. Thunderball kappale kuulosti omaan korvaani niin mahtipontiselta ja kyllähän nyt Tomppa on niin ikoninen hahmo, että hänen kappalettansa oli ilo esittää.

James tässä seikkailussa on vaarallisella matkalla etsimään atomipommeja, jotka joutuivat erään väärän henkilön käsiin. Spectren joku kätyri oli itsensä maskeerannut lentäjäksi ja sai näin ollen pommit oman porukkansa haltuun. Spectren johtaja (jonka kasvoja ei koko leffassa näytetty) halusi näillä atomipommeilla vähän kiristää isoja herroja ja tietty Bond koittaa sen kaikin keinoinsa estää, että tämä hullu Ernst Stavro Blofeld ei saa suunnitelmaansa käytäntöön.

Pallosalamassa ollaan paljon veden alla ja siinä on upeita sukellus ja vesikohtauksia. Ei ihmekkään, että Pallosalama sai Oscarpalkinnon kuvauksesta. Tuohon aikaan ei todellakaan ollut itsestäänselvyys kuvata vastaavanlaisia sukelluskohtauksia. Muutenkin Bondeissa voisin kehua tuonaikaisia kuvauksia ja tekniikkaa, onhan se ihan huikeaa aikakauteen ajateltuna. Vain kaikki autolla ajo kohtaukset on tehty screeniä  vasten, jonka kyllä selvästi huomaa.

Yhteyttä taas Austin Powers elokuviin huomaan henkilön Number Twon kohdalla. Samanlaiset merirosvolaput molemmilla ja pahiksen kätyreinä toimivat. Pallosalamassa Spectren suuruudenhullu johtaja halusi räjäyttää jotain lunnaita vastaan on ihan suoraan myös vedettä Austin Powerssin Dr.Evilin hahmoon. Hänkin on aikamoinen kiristäjä.

Thunderball elokuvan mainosjuliste
 Casino Royale (1967)
En edes tiennyt, että Casino Royale on tehty ensikerran jo noihin aikoihin. Tätä ei kuulemma viralliseen Bond saagaan lasketa, mutta kyllä se nyt tähän aikajärjestyksessä tuli katsottua. Odotin Casino Royalilta jotain Austin Powerssin kaltaista parodiaa ja kortinpeluuta, mutta ei tämä sekava kohellus kumpaakaan oikein omistanut. Elokuvan juonessa ei ollut mitään päätä eikä häntää, muta hassuista repliikeistä ja sitcomista kyllä huomasi tämän olevan ihan puhdas komedia. Jotenkin ihan raivokkaalla ja rivolla tavalla pidin tästä päättömyydestä, vaikka David Nivenin "Bondissa" ei ollut mitään yhteistä sen Sean Conneryn luoman James Bondin kanssa minkä minä olen oppinut tuntemaan. Tässä Casino Royalissa on kuulemma seitsemän ohjaajaa, joten ei ihkemekkään että tulos on totaalista sillisalaattia.

Casino Royal elokuvan mainosjulsite
Elät vain kahdesti (You only live twice)
You only live twice Bond sitten sijoittuu Japaniin. Se tuo kivaa kontrastia Bondeihin, kun ennen on enemmän oltu kauniilla rantavesillä tai sitten länsimaisissa kaupungeissa. Japanista näytetään katsojalle monipuolista kuvaa; on sumopainia, ninjojen harjoitteluleirejä, Japanilaista maaseutua sekä tulivuoria. Bond elää kahdesti, kun hän ensin lavastaa kuolemansa ja myöhemmin taas paljastaa pahiksille olevansa elossa. Kyllähän katsoja sen tajuaa, ettei Bond omassa elokuvassaan heti alussa kuole, vaan joku jippo tässä on kyseessä. Työn puolesta Bond joutuu taas kaikkea kokemaan, kuten valeavioliiton. Hieno langan avulla tapahtunut myrkytysmurha minulle jäi vakuuttavasti mieleen, kuten myös valtava tulivuorilavaste.

 Itselleni Elät vain kahdesti antoi eniten juuri tuon Japanin kuvaamisen kauneus ja sen kulttuurin avaaminen. Se oli todella mielenkiintoista nähtävää. En voi myöskään olla ihmettelemättä sitä valtavaa tulivuorilavastetta, kuinka paljon aikaa ja materiaa on tarvettu vain tämän yhden lavasteen rakentamiseen. Myös blu-ray levyn mukana ollut dokumentti oli todella mielenkiintoinen, en ainakaan minä olisi muuten tajunut katsoa lopputeksteistä, että käsikirjoituksen on tähän rustannut lastenkirjailija Ronald Dahl, joka on kirjoittanut mm. Jali ja Suklaatehtaan. Yhteyttä jälleen Austin Powerssiin löytyi, hahmo Ernst Stavro Blofeld näytti vihdoin ja viimein naamansa ja kappasvain Dr.Evelin kaksoisolentohan sieltä löytyi.

You only live twice elokuvan mainosjuliste
Nämä James Bondit ovat olleet ihan mukavaa viihdettä, mutta yksi ongelma minulle näissä edelleen on: liika toiminta loppukahakoissa. Jostain kumman syystä, kun minäkin näitä elokuvia yleensä iltaisin katson, niin aina loppukahakan aikana silmäni meinaavat väkisin sulkeutua kiinni. En vain jaksa keskittyä taistelukoreokrafioihin, kun ne ovat niin puuduttavia. Eikä niiden jälkeen yleensä edes ole muuta kuin Bondin one laineri ja joku kissa kainalossa kehräämässä, sekin yleensä kumiveneessä. On se hyvä että loput toistaa samaa kaavaa, se luo elokuville sen yhteläisyyden, mutta taistelukohtauksiinkin pitää saada enemmän syvyyttä. Nyt ne ovat vain uuvuttavia.