Elokuvalippuja blogi on nyt vuoden ollut pystyssä. Jopa omaksi yllätyksekseni olen saanut joka kuukausi edes jotain aikaan ja elokuva-arvostelujen/juttujen kirjoittaminen on edelleenkin ollut nautinnollista. Elokuvavuosi 2016 on alkanut itselläni ihan mielenkiitnoisesti, Creed ja Pixarin Kunnon Dinosaurus oli oikein hyviä teoksia, saattaa olla että jossain vaiheessa jaksan niistäkin kirjoittaa. Tälle vuodelle odotan elokuvia Love Records, Tappajan näköinen mies, Onnenonkija, Teit meistä kauniiin, Zootropolia ja Doria etsimässä.
Teit meistä kauniin- elokuvaa mainostettiin myäs Helsingin matkamessuilla.
Tänään julkaistiin vuoden 2015 Jussigaalan ehdokkaat. Olin vähäsen pettynyt, kun niin samat elokuvat oli monissa kategorioissa ehdolla. Viime vuonna kuitenkin ilmestyi todella paljon hyviä elokuvia, joista moni jäi ilman minkäänlaista ehdokkuutta, kuten Elämältä kaiken sain, Onnelin ja Annelin talvi, Vares Sheriffi ja Me Rosvolat. Omalta osaltani vuoden paras kotimainen oli ainakin Elämältä kainen sain. Mitä luin ehdokkaita, niin yksi joka ehdottomasti oli ansainnut ehdokkuudensa ja ansaitsee voittonsa on Anna-Leena Sipilä naissivuroolistaan elokuvassa Viikossa Aikuiseksi. Maaliskuussa nähdään annetaanko hälle kunniaa loistavasta roolityöstä. Itse rakastin hänen herkkää hahmoaan Allia.
Kyypakkaus (Jasper Pääkkönen) ja Vares (Antti Reini) elokuvassa Vares - Sheriffi
Elokuvateatterikäyntini vuonna 2015:
Eila, Rampe ja Likka (ilmestyi jo vuonna 2014)
Vares - Sheriffi
Viikossa Aikuiseksi
Big Hero 6
Backstreet Boys (dokumentti & suora akustinen keikka)
Cinderella (Dubattu)
Luokkakokous
Armi elää!
Me Rosvolat
Mission Impossible - Rogue Nation
Pixels 3D
Inside Out 3D
Elämältä kaiken sain
Kätilö
Marnie - Tyttö ikkunassa
Onnelin ja Annelin talvi
Napapiirin sankarit 2
Disneyn Pieni Merenneito
Tenavat elokuva 3D
Yhteensä 19 elokuvaa vuoden aikana, joista 10 kotimaisia, 5 animaatiota ja 4 muuta sekalaisempaan makuuni sopivaa elokuvaa, hyvin tyypillistä siis minulle.
Vuoden yllättäjät olivat Big hero 6, uusi Vares, Marnie, Elämältä kainen sain ja Tenavat. Pettymytkset taas Luokkakokous, Cinderella ja Me rosvolat. Muut päätyivät ihan jees kastiin.
Tenavien yksi parhaimpia hetkiä itelleni oli nähdä elokuvassa Ressun suoskki alteregoni: Joe Cool
Vuoden parhaimmiksi elokuviksi palkitsen Tenavat ja Disneyn klassikon Big Hero 6. Miksikö? Molemmat oli koskettavia, suomidubbaus upeasti laadittu (erityiskiitos Roope Salmiselle Tadashin roolista Big Hero 6:essa), tarina eteni ylättävästi, mutta johdonmukaisesti ja kumpikin sai monesti elokuvassa itkemään. Tenavat kaivatulla nostalgisuudellaan ja Big Hero niin upealla veljestarinalla. En voi kait muuta sanoa kuin animaatio on lumoava elokuvakeino!
Tadashi esittää Hirolle keksintönsä Baymaxin
Yhteiskuvassa Tadashin suomiäänen Roope Salmisen kanssa
Tämä kuuluu itselläni näihin ihan ensimmäisiin näkemiini elokuviin. Alunperin tämä löytyi mieltä joltain tutun tutulta kopioituna videona, jossa alussa on noin minuutti nauhotettu päälle Kauniita ja Rohkeita. Koska tämän Raninin dubin kanssa olen kasvanut, en vain pysty kuuntelemaan sitä uutta. Minusta Johanna Nurmimaan ääni on täydellinen, niin puheena kuin lauluna Arielille. Olen koettanut kyllä antaa tälle uudelle dubillekkin mahdollisuuden, mutta koska Nina Tapiota en vain voi sietää ja hänen pärstänsä hyppää kokoajan Arielin naaman tielle (kutsun tätä Lauri Tähkä efektiksi) en pysty sitä katsomaan. Huuto.netistä sain ilmaiseksi tämän vahan videon Raninin dubilla, niin että enään kesken elokuvan ei pyörähdä kaunarit käyntiin. Tämän videon lopussa on ihana mainos juuri avatusta EuroDisneystä, miksi Pariisin Disneylandia silloin kutsuttiin.
Pienen Merenneidon suomenkielinen mainosjuliste
Vedenalainen maisema on kaunis ja pidän perinteisistä alkuteksteistä. Vaikka suurin osa toiminnasta on veden alla, niin ei kumminkaan pelkästään sinisen sävyt hallitse, kun kasvillisuus, kalat ja merenneidot on niin värikkäitä. Veden liikehdintä on saatu hienosti kuvattua. Maanpäällisissä kohtauksissa vesi kimaltelee niin kauniista, että tekee mieli suoraan hypätä uimaan sinne. Max koirakin on karvasena ja kuolaavana yllättävän söpö.
Ihan alun Erikin laivasta tapahtuva kalan heitto mereen on hyvä leikkaus ja näin ollen saadaan heti alkuun nähdä prinssi ja siitä pidempi jakso merenelämää, ettei prinssi tule yhtäkkiä vaan ylläyksenä. Kierosta ja Lierosta tehty leikaus Ursulan ensinäkemiseen on kanssa ovela. Ursula on kyllä aikamoinen Arielin stalkkeri, kun vahtaa hänen tekemisiään ja käyttää hänen herkkää itkuhetkeään hyväksi. Erikin linna on todella hieno. Linnan kokki on kyllä tämän elokuvan yksi friikeimpiä hahmoja, ja Ranin vetämä Les Poissoons on niin järkyttävän hauska, ettei mitään rajaa. Jos itse olisin ollut Sebastian siinä kohtauksessa, olisin varmasti pyörtynyt kun kalojen vatsaa vedetään auki niks naks.
Matti Olavi Raninin Erik on ihana. Tuollaisesta prinssistä sitä itekki pienenä haaveilin. Ulla Tapanisen Ursula on aivan maino, sen käheys on jotain semmosta mitä kukaan muu ei osaa tehdä. Kaikki elokuvan laulut on upeita, mutta ehkä koskettavin niistä on Arielin Kanssasi Sun, jota hän laulaa rannalla Erikille pelastettuaan hänet. Tämä dubbi soljuu niin sujuvasti eteenpäin ja on täynnä hauskuutta. Präsky sanoo "en ole mikään muikku" ja Aalloissa siis laulussa "Simpukat jammaa, ei muista mammaa." Arielin ja Erikin laguniveneilyn romantiikka toimii, vaikka "Ah niin nyt jo pussaa tyttöä" on ehkä oudoin käännös tässä dubissa. Se onkin varmaan ainoa kappale jota tykkään kuunnella uudemmalla Antti Pääkkösen versiolla.
Yksi Disneyn upeimmissta pahislauluista suomeksi
En ole nähnyt Pieni Merenneito kolmosta, missä käsittääkseni kerrotaan tarkemmin Arielin ja hänen siskojensa historiasta, mutta tuntuu että Triton ei pidä lapsistaan tasapuolisesti, vaan että Ariel on hänelle tärkeämäpi kuin muut. Tai sitten se vaan johtuu siitä, että muut sisarukset on tottelevaisempia ja Ariel saa huomiota enemmän, kun on sellainen kapinojaluonne. Tässä ei kyllä mielestäni tarpeeksihyvin perustella sitä, miksi siellä pinnan päällä on niin vaarallista. Siksi Tritonin reaktio löytäessään Erik patsaan ja sen rikominen on vähän yliampuvaa. Minusta Arieln nopea rakkaus Erikiä kohtaan on ihan uskottavaa, olen itsekkin sellainen nopea rakastuja.
Pienenä itseasiassa Erikin kokema myrsky ja Ursulan kanssa käyty loppukahakka meni minulta ihan ohi, mutta näin vanhempana katsottuna on kyllä vakuuttava katsottavaa. Hienosti saatu kuvattua se katstrofaalinen tunnelma. Erikin ja Vanessan häiden pilaus on myös semmonen hulinakohtaus, mistä en välittänyt. Nyt kun katsoo lopun Ursulan jättimäistä kasvua ja valtava lonkeroita, niin ihmettelen miten olen tätä oikeasti uskaltanut katsoa jo alle 5 vuotiaana.
Arielin kaunein mekko
Kun lopussa vihdoin Triton antaa Arielille toivomansa jalat niin tulee taas Disneyhistorian yksi kauneimpia mekkoja, se millä Ariel nousee vedestä Erikin syliin. Harmikseni sitä mekkoa näytetään ihan liian vähän. Ja vaikka olen katsonut tämän elokuvan älyttömän monta kertaa, niin aina Arielin viimeiset sanat "Rakastan sinua isä"saavat minut herkistymään.
Tämä arvostelu on kirjoitettu jo monia vuosia sitten, mutta sihtautumiseni elokuvaan ei ole muuttunut, päinvastoin; taidan rakastaa sitä nyt jopa enemmän. Viime syksynä minulla oli upea mahdollisuus päästä näkemään Pieni Merenneito Helsingin Orion elokuvateatterissa valkokankaalla tällä ihanalla Raninin vanhalla dubbauksella ja kyllä herkisti kunnolla, vaikka elokuvanauha oli hyvin roskainen ja kulunut, äänikin meni välillä vähän puuroksi. Hienoa kuitenkin huomata, miten jotkut kohtaukset tuntui isolla valkokankaalla paljon voimakkaammalta, mitä videolla. Esimerkiksi kun alussa Erikin laiva kohtaa haaksirikon, se ei videolla tunnu yhtään niin mahtipontiselta, mitä elokuvassa katsoessani. Oikeasti havahduin siihen, että laiva on kunnolla tulessa ja Erikin Max koira on hengenvaarassa. Tälläisistä pikkuasioista huomaa kyllä kuinka vakuuttava elokuvateatterikäynti on omaan kotiteatteriin. Tunneside elokuvaan nousi taas muutamalla potenssilla. Suosittelen kaikille menemään katsomaan vanhoja klassikkoja elokuvateatteriin jos ja kun ne siellä pyörivät.
Se tunne, kun elokuvat alokivat vielä tällä vanhalla, vähän rosoisella Disneyn linnalogolla...
Viime viikolla saimme kaikki kuulla hyvin surullisen uutisen rakkaan näyttelijän poismenosta. Itse järkytyin uutista lukiessani, enkä vain voinut uskoa sitä todeksi. Suuri suru valtasi minut, maailma menetti niin lahjakkaan näyttelijän.
Laskeskelin, että Alan Ricmanin roolisuorituksia olen nähnyt yhteensä 12 elokuvassa. 8 elokuvaa niistä on Harry Pottereita, sitten Love Actually, Sweeny Todd paholaisparturi ja äänenä elokuvissa Hain Tarina ja Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa. Love Actuallystä on tullut jo kirjoitettua ja Pottertekstien yhteydessä olen maininnut suuren rakkauteni Rickmania kohtaan. Tässä tekstissä kuitenkin pyrin vielä syvemmin pääsemään Alanin suosikkiroolini Severus Kalkaroksen kelmeän ihon alle. (Huom! Teksti sisältää paljon Potter maailman spoilereita)
Alan Rickam ei ole kuulemma sanonut itse näin, vaan teksti on jonkun fanin kehittämä. Hällä väliä, kuva on lumoava.
Ensikohtaamiseni Alan Rickamania esittävän Severus Kalkaroksen kanssa tapahtui noin 10 - 11 vuotiaana. Sisko katseli siinä olohuoneessa semmosta elokuvaa, kun Harry Potter ja Viisasten Kivi. Minua ei voinut vähempää kiinostaa. Pari kertaa kävelin olohuoneen ohi, jossa oli ovi auki ja kurkistelin elokuvaa. Kun Kalkaros alkoi pitää ensimmäistä liemituntiaan, otin muutaman askeen ovensuusta takaisin, kävelin suoraan olhuoneen lattialle ja istuuduin matolle jalat ristissä ja silmäni ihan sädehti Severuksen lumoavaa olemusta. Olin kerralla myyty.
Elokuvan jälkeen luin muutamassa kuukaudessa Potterkirjat Liekehtivään Pikariin asti, kun Feeniksin Kiltaa ei ollut vielä ilmestynyt. Lukiessani mielikuviini sekoittui paljon hahmojen ulkomuotoa ja miljöötä elokuvassa, mutta Severus pysyi minulla aina ihan puhtaana Alan Rickmanina. Hänen elokuvaan luotu ulkomuoto kunnioittaa kirjan kuvauksia todella tarkasti.
Severus Kalkaros on minusta Pottermaailman mielenkiintoisin hahmo; heti alussa hänet nostetaan pelottavalle, inhottavalle, vaaralliselle ja jopa uhkaavalle asemalle. Jotenkin kuitenkin heti alussa tiesin hänen olevan hyvä. Vaikka monissa kirjoissa pääkolmikko uskoi Kalkaroksen olevan vahvasti Voldemortin puolella, niin en itse voinut sitä koskaan uskoa, en edes lukiessani Dumbledoren murhasta. Voldemort edustaa hahmona niin syvää pahaa, ettei Kalkaroksesta ollut siihen. Viimeinen kirja todisti teoriani oikeaksi.
Kalkaros hämmentyneenä kaksintaistelukerhossa elokuvassa Salaisuuksien Kammio
Viisasten Kiven aikana Severus pelastaa Harryn pariinkin otteen pulasta, ilman tietenkään tämän tietämättä ja ymmärtämättä. Salaisuuksien Kammiossa taas Alan esittää niin ihanan julmasti, kun Severus antaisi heti Ronille ja Harrylle potkut, jos nämä vain olisivat hänen tuvassaan. Alan näyttää myös hivenen hahmonsa huumoria pienellä hymynrippeellä Malfoylle, kun he taistelevat kaksintaistelukerhossa Harrya ja Gilderoytä vastaan. Azkabanin Vanki elokuvassa taas Alan näyttää minulle ihan uuden puolen, kun hän on pääkolmikon, Sirius Mustan, Lupinin ja Kutkan kanssa Rääkyvässä Röttelössä. Se puhdas viha ja katkeruuden tunne välittyy minulle erinomaisesti! Myös täytyy mainita ihan elokuvan suosikkikohtaukseni, joka on aika paljon muokattu kirjan suosikkikohtauksestani. Eli Harry on kävelemässä Tylypahkan käytävilä keskellä yötä Kelmien Kartan kanssa ja törmää sattumalta Kalkarokseen. Kun Kelmien Kartta haukkuu Kalkarosta on se mitä parhain näky. Siinä niin pystyn nauramaan suosikkihahmolleni, hyväntahtoisesti.
Liekehtivä Pikari ja Feeniksin kilta elokuvssa Severuksella ei ole erikoisen merkittävää roolia, mutta kun päästään Puoliveriseen Prinssiin niin jopas kasvaa. En hetkeäkään kirjaa lukiessa voinut aavistaa Prinssin olevan Kalkaros! Kun Harry ja Draco ottaa poikien vessassa mittaa toisistaan ja Harry käyttää Prinssin loitsua, niin Alanin Kalkaros tulee avuksi ja hänen reaktionsa ovat taas ihan uusia. Hämmennystä, irvailua ja jopa pelkoa Harrya kohtaan. Tunne on molemmin puolinen, kun Harrykaan ei voinut ymmärtää, että taika oli niin vaarallinen. Heti jo tässä huomaa Severuksen ja Voldemortin eron: Volde olisi jättänyt Dracon kuolemaan, kun Severus taas heti alkoi lukemaan parannusloitsua. Kaikista tyrmäävin kohtaus elokuvassahan on Kalkarosken tekemä Dumbledoren murha. Harry on kangistuneena, eikä voi tehdä mitään Kalkaroksen osoittaessa Dumbledorea kohti. Hänen viimeiset sanasa oli: "Severus, please". Vasta seuraavaa kirjaa/elokuvaa katsoessa selviää mitä Dumbledore tällä tarkoitti ja kaikki aika viimeistä kirjaa odotellessa oli yhtä tuskaa pohtia tätä.
Alan Rickmanin koskettavin roolityö ikinä, mitä olen nähänyt on kohtaus, jossa hän kuolee isäntänsä tappamana. Hän pyytää Harrya katsomaan tätä kerran vielä hänelle ikuisesti rakkailla silmillään, ennen viimeistä henkäystään. Harry saa kerättyä Kalkaroksen viimeisen muiston, johon minusta koko tarina huipentuu. Kuinka pyyteettömästi Kalkaros on tehnyt, kun on suojellut vihaamansa ja rakastamansa ihmisten poikaa. Severuksen rakkaus Harry äitiin Lilyyn ei missään vaiheessa, kaikkien vanhojen ja nykyisten aikojen saatoksissa ole kuihtunut. Kuinka ikuista rakkaus voi olla ja vaikka se on jo menetetty, kuinka siitä pitää palkita. Upea kohtaus, jota ainakaan minä en voi katsoa kyynelehtimättä. Alan Rickmanin näyttelijäntyön taidonnäyte!
J.K.Rowling on tarkoituksella kirjoittanut Kalkaroksen monisyiseksi hahmoksi, mutta välillä kirjaa lukiessa tulee esille Kalkaroksen turhamaisuus, mikä ei minusta mitenkään sovi hahmon luonteelle. Otetaan nyt esimerkkinä Azkabanin Vangin loppukohtaus, kun pääkolmikko makaa sairaalasiivessä. Taikaministeriö puhuu Kalkarokselle paikkaa Merlinin Ritarikunnassa ja rahallista palkkiota. Kalkaroksen käytös siinä muuttuu oikein yltiölkohteliaaksi, mikä ei minusta sovi hahmon luonteelle. Severus ei piittaa maalisesta mammonasta, senhän näkee jo hänen ikiaikaisista mustista viitoistaan ja siitä, ettei rasvaista (niin ihanaa) mustaa hiuskuontaloa pestä ikinä.
Muistaakseni Alan Rickman oli joskus itse sanonut, ettei hän ollut kiinostunut Severus Kalkaroksen roolista, ennen kuin J.K.Rowling oli paljastanut hahmon todellisen luonteen hänelle. Luojan kiitos, että näin tehtiin, sillä muuten maailma (ja velhomaailma) olisi paljon köyhempi, ilman maailman upeinta liemimestaria.
Hyvästi Alan Rickman, sinun näyttelijänlahjojasi, ikimuistoista katsettasi ja niin lumoavaa tummaa ääntäsi jään kaipaamaan.
Opin noin kuusivuotiaana lukemaan aikoinaan Tenavat pokkarin Kyllä Sinä pärjäät Jaska Jokunen avulla. Tämä sarjakuvapokkari sai minut heti Tenavat faniksi. Perhepäivähoitajallamme halusin aina katsoa Tenavat videoita ja niitä tuli pian itekkin saatua. Nykyään omistan 8 Tenavat videoita, yhden pidemmän elokuvan ja sarjakuvapokkareita 39 ja erkoiskirjoja vielä siihen päälle. Voin siis sanoa olevani aivan järjettömän suuri Tenavat fani.
Tenavat elokuvan mainosjuliste
Mutta miksi juuri Tenavat? Kuusivuotiaana, vähän ujona ja kömpelönä pikkutyttönä samaistuin hyvin vahvasti Jaska Jokusen epäonniseen hahmoon: ikinä ei kaikki menny kun oli suuniteltu. Jo pienenä tykästyin Tenavien persoonalliseen hahmogalleriaan ja jokaiseen hahmoon koin jotain yhteistä; Tellun temperamenttiin, Amadeuksen keskittymiseen, Epun ystävällisyyteen, Salliin tapaan olla pikkusisko, Pipsan rempseyteen, Maisan luotettavuuteen ja jopa Rapa-Ripan sotkuisuuteen. Ainoa hahmo, josta lapsena en kamalasti pitänyt, oli Ressu, sillä en vaan tajunnut näitä Punanen paroni juttuja ja muutenkin Ressun tekstejä oli lapsena vähän hankala ymmärtää.
Luin ensimmäisen kerran uudesta Tenavat 3D elokuvan teosta Voicen nettisivuilta vuonna 2010 ja olin niin onnesta sekaisin. Tätä elokuvaa on siitä asti odotettu ja odotukseni olivat hyvin kovat.
Osa Tenavat pokkareistani
Tenavat elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen. Jaska Jokunen kavereineen viettävät rauhallista elämäänsä, kun heidän luokalleen tulee uusi punatukkainen tyttö. Jaskahan on heti tähän pihkassa ja miettii epätoivoisia keinoja millä tyttö huomaisi hänet. Jaska onnistuu saamaan koulun kokeesta parhaan numeron ja koko koulu haluaa juhlistaa sitä. Jaska on aluksi todella ylpeä ja ajattelee, että vihdoinkin pieni Punatukka huomaa hänet. Mutta Itse juhlissa Jaska tajuaa, että koe ei ollutkaan hänen, vaan se on mennyt sekaisin Pipsan kokeen kanssa. Myöhemmin koulussa on tanssikilpailut ja Jaska harjoittelee pitkään, kuinka hurmaisi Punatukan tanssimalla. Hän onnistuukin siinä loistavasti, mutta pahaksi onneksi springleri lähtee käyntiin ja tanssit menee ihan plörinäksi. Koulussa Jaska saa ryhmätyötehtävän parikseen Punatukan, joka on tietysti matkoilla koko viikonlopun, kun kirjaesitelmä Sodasta ja rauhasta pitä saada valmiiksi. Jaska tekee hurjan työn esitelmän suhteen ja juuri kun hän antaa sen Punatukan luettavaksi, niin koko teksti menee tuhanneksi silpuksi. Voi vanhaa kunnon Jaskaa. Elokuvan loppu on kuitenkin onnellinen, Jaska vihdoinkin rohkaistuu juttelemaan Punatukalle juuri kun tämä on lähdössä leirille ja Jaska saa kuulla kuinka mukava ihminen hän onkaan.
Pieni Punatukkainen tyttö
Odotukseni tuli täytettyä, tämä on ihanan uskollinen elokuva alkuperäiselle sarjakuvalle. Paria sivustoa luin, jossa tätä elokuvaa arvosteltiin sanoilla "tylsä" ja "hidastempoinen" ja en voinut niitä ymmärtää. Uskollisuus sarjakuvalle tuli minusta juuri parhaiten eteen siinä, kuinka tässä ei ole mitään isoa juonta, vaan kaikki tapahtumat on vähän kuin pieninä strippeinä ja sopivasti vielä Ressun Punainen Paroni eri väleissä. Kuvallisesti on hienoa miten tähän on yhdistetty perinteistä animaatiota, 3Dtä ja vielä sarjakuvaa. Muutamat hahmojen takaumat olivat suoraan vanhoja sarjakuvastrippejä, mikä oli mielestäni aivan mahtavaa.
Tenavat ei ole viime vuosina ollut mitenkään pinnalla, enkä osaa sanoa, tunteekohan nykyajan lapset Tenavien tarinoita? Elokuvaa katsoessa koin hyvin tärkeäksi sen, että hahmot piti etukäteen tuntea, että elokuvasta pystyi kunnolla nauttimaan. Tässä kun esiteltiin pikaisesti hahmot ja hahmojen klassisimmat "jutut" (siis Amadeus soittamassa pianoa, Tellu Psykiatrina, Tellu vetämässä Jaskan pallon pois, Jaska lennättämässä leijaa) vain muutaman kerran, kun sarjakuvan ideana on, että ne toistuu vähän väliä. Tenavien maailmaan kannattaa perehtyä, ennen kuin käy katsomassa tämän elokuvan, sillä elokuva oli tavallaan jatko-osa näille klassisille sarjakuville.
Kun luin näitä "tylsäksi" ja "hidastempoiseksi" elokuvaa haukkuvia arvosteluja, huomasin kyllä, että nämä eivät Tenavien maailmaa tunne kunnolla. Siitä tulikin vähän se olo, että mikä oikeus näillä on kertoa väärää tietoa Tenavista, jos ne ei kaikkia faktoja tiedä. Eräässäkin arvostelussa haukuttiin sitä, kun elokuvassa konkreettisesti näkyy Pieni Punatukkainen tyttö, sillä sarjakuvissa sitä ei ole ikinä nähnyt. Sarjan luoja Charles M. Schulz on kuitenkin käsikirjoittanut sarjakuviensa lisäksi vanhoja Tenavat animaatioita ja niissä näyttänyt Pienen Punatukan. Hahmo näkyy ainakin animaatioissa Jaska Jokusen ensisuudelma ja hahmo oli siinä suomennettu Heidiksi. Samassa arvostelussa myös Jaskan ja Ressun suhdetta spekuloitiin, siinä määrin kuinka lojaali Ressu on Jaskalle. Elokuvassa näkyi selvästi kuinka Ressu koitti vilpittömästi auttaa Jaskaa tanssimaan ja kuinka tärkeitä he toisilleen ovat. Sarjakuvissa näkyy kyllä usein kun he piikittelevät toisiaan, mutta tämä arvostelija on kokonaan näköjään skipannut ne kohdat, kun Ressu ja Jaska viettävät yhteisiä ilon hetkiä tai he kaipaavat toisiaan Ressun ollessa vaikka sukukokouksessa (eikä Ressu tahallaan Jaskaa Pyöreäpäiseksi pojaksi kutsu, Jaskan nimen kun vaan helposti voi unohtaa).
Paljon enemmän minua elokuvassa häiritsi se, että Maisa ja Piparminttu-Pipsa oli Jaskan kanssa samalla luokalla, kun he eivät oikeasti edes asu samassa kaupungissa ja he käyvät eri koulua. Tämää tulee selville eräässä Tenavat stripissä, jossa Salli on jutellut koulun tiiliseinälle, mikä yöllä romahtaa ja Jaska ja kumppanit käyvät hetken samaa koulua kuin Pipsa ja Maisa. Jaska ja Pipsa istuu siinä jopa samalla pulpetilla. Kaikki muu elokuvassa mielestäni oli uskollista, mitä nyt Kielon tukan väri oli blondi alkuperäiseen ruskeaan sijaan, mitä se oli vanhoissa animaatioissa.
"Kosketit kättäni Jasu!"
Modernia vitettä 3D tekniikan lisäksi elokuvaan loi musiikki. Tykkään yli kaiken vanhojen Tenavat animaatioiden Jazz tyylisestä musiikista, jonka Vince Guaraldi on tehnyt. Oli aivan ihana kuulla elokuvassa pätkä Chritmas time is hiere- kappaletta. Olisin toivonut koko elokuvan olevan täynnä tätä vanhaa Tenavat musiikki, mutta olihan siellä moneenkin otteeseen nykypäivän popkappaleita, jotka ei mielestäni istunut kokonaisuuteen. Vanhoissa Tenavissa muistaakseni erilaisempaa musiikkia soi vain Jaska Jokusen Tanssiva koira animaatioissa.
Suomidubbi elokuvalle oli oikein hyvä, ei ollut ketään ääntä joka olisi häirinnyt ja kaikki kuulosti juuri siltä miltä pitää, lapsilta (ja aikuisten äänet paapatuksilta). Ressun ja Kaustisen äänet on otettu vanhoilta heidän alkuperäisten näyttelijöiden ääninauhoilta, mikä on hienoa. Ressun äntä ei nimittäin voi kukaan matkia. Vaikka Ressusta en lapsena erikoisemmin pitänyt ja Punainen Paroni on minulle vieläkin vähän mysteeri, niin hänen muut alter egonsa on minusta kiinostavia. Kirjailijan työ ja ikuiset hylkäyskirjeet, sekä suosikkini Joe Cool onneksi vilahti tässä elokuvassa.
Joe Coolin teemamusiikki
Suurelle Tenavat fanille tämä oli aikalailla täydellinen elokuva.
Tähän loppuun yksi itseäni hämmentävä juttu vielä, koskien elokuvan alussa olevia tuotantofirman mainoksia. Eli kun trailerit vihdoinkin päättyivät ja olin ihan liekeissä että: "Jess, kohta se alkaa." Kuulen Amadeuksen soittavan Tenavien tunnaria ja kankaalle ilmestyy iso 20th century foxin mainos. Oletin heti että: "Nonni, nyt alkaa elokuva" ja mitä tapahtuikaan. Valkokankaalle hyppäsi Scarch, ihan väärästä elokuvasta. Olin hetken että "Mitä ihmettä! Olenko tullut katsomaan väärää elokuvaa?" Srach olikin Blu Sky studion logon maskotti. Saa minun puolestani olla, mutta jotenkin tuntui niin hölmöltä, että ensin on Amadeus luomassa tunnelmaa ja sitten hyppääkin ihan eri elokuvasta hahmo mainostamaan toista studiota. Tätä voisi elokuvan tuotantoyhtiöt pikkuisen miettiä miten nämä tuotantofirman mainokset asettelee. Kyllä Tenavat minusta on PIKKUSEN isompi ja tunnetumpi juttu, kuin joku Ice Age.
