Mikki Hiiren Jouluaatto

Mikki Hiiren Jouluaatto on varmasti yksi ensimmäisistä elokuvista mitä olen ikinä katsonut. Oman videomme takakannessa lukee valmistusvuotena 1989, joten joskus niihin aikoihin tämä punakantinen klassikkovilmi on meille ostettu, siis jo ennen syntymääni. Video on perheessämme ollut todellinen aarre ja sitä on katsottu jokaisena vuonna joulun aikaan.
Lapsena itselleni itse elokuvaa tärkeämpi oli sen perässä olevat lyhytelokuvat: Silly Symphonit Aattoilta, Joulupukin paja ja lyhytelokuva Once Upon A Wintertime. Nämä lopun lyhäritkin on suomennettu, luullakseni samalla porukalla jotka käänsivät Mikki Hiiren Jouluaatonkin suomeksi.

 Mikki Hiiren Jouluaatto elokuvan mainosjuliste

Mikki Hiiren Jouluaatto perustuu Charles Dickensin Joulutarinaan, jonka päähenkilöstäkin Roope Ankka on alunperin saanut nimensä. Roope onkin tässä tarinassa pääosassa, vaikka tarinan nimi onkin Mikki Hiiren jouluaatto. Tämä tuntui minusta lapsena ihan hassulta.
Mikki Hiiri on köyhä työntekijä ja heillä on Minnin kanssa yhteisiä lapsia. Heidän poikansa Timi on vakavasti sairas ja Mikkiä vähän surettaa, kun ei voi tarjota lapsilleen juhlallista joulua. Mikki työskentelee Roopella, joka on maailman rikkain ankka ja myös maailman pihein ankka. Hän ei anna rahojansa joulukeräyksiin, eikä innostu yhtään veljen(sisaren)poikansa yhdessä juhlimisesta. Kaikki on Roopen mielesä vain Humpuukkia! Jouluyönä sitten Roope tapaa aaveen, vanhan yhtiäkumppaninsa Hessu Hopon, joka joutuu kuolemansa jälkeen kantaa raskaita ikäviä kahleita. Ettei Roopen tarvi kokea samaa, hän tapaa yöllä kolme henkeä, joita häntä on kuunneltava. Aluksi Roope vähät välittää koko touhusta, mutta aaveet kyllä saa hänen mielensä muuttumaan.

Ensimmäinen on menneiden joulujen henki Samu Sirkka. Samu näyttää Roopelle hänen muistojaan yhteisistä onnelisista jouluista, jolloin tämä heilasteli ihanan Kultu Kimalluksen kanssa (joka kyllä muistuttaa enempi Iines Ankkaa). Tämä muisto saa lopulta Roopen todella suruliseksi.
Toinen henki on Ville jättiläinen, joka näyttää Roopelle nykyistä joulua millaista Mikki joutuu viettämään. Kuinka hän viimeisillä rahoillaan on saanut hankittua perheelleen vähän jouluruokaa ja kuinka lapset oikein kiittävät tästä Roope herraa. Jos tämä puute jatkuu niin pikku Timi on kohta jo poissa. Kolmas henki on tulevien joulujen henki Musta Pekka. Roope viedään hautausmaalle, jossa nähdään kuinka Mikki ja Minni ovat menettäneet tämän rakkaan pienokaisensa. Siitä Roopen sydän viimeinkin heltyy. Jos hän ei muutu, tämä joutuu tuliseen pätsiin.

On jouluaamu ja Roope saa hengiltä vielä uuden mahdollisuuden. Hän muuttuu niin kiltiksi, että antaa heti rahaa hyväntekeväisyyteen, lupaa mennä Akulle syömään ja lopulta menee Mikki Hiiren luo valtavan lahja ja ruokasäkin kanssa. Voi kuinka onnellisen joulun he saavatkaan viettää yhdessä.

Tämä oli minulle ihan ensimmäinen Joulutarina versio mitä olen nähnyt ja kieltämättä kaikkein paras. Tälläinen muutos sopii juuri oikeasti Roope Ankan kaltaiselle hahmolle ja tässä on mielestäni kaikkein eniten Disneyllä saatu sitä oikeaa joulunhenkeä mukaan. Rakastan tätä yli kaiken. Musiikki on tunnelmallista, värit ovat kirkkaan ja kohdallaan, miljööt vaihtuu sopivan usein, on huumoria, on draamaa, on iloa ja surua ja elokuva vilisee vieraita muista Disneyn elokuvista. Suomivideoni dubbauksen ihjauksesta ja Roope Ankan roolista vastaa Matti Ranin, joka on minulle se kaikken oikein Roope Ankan ääni, Ankronikan Pekka Autiovuori tulee heti toisena.

Sitten nämä lyhytelokuvat:

Aattoilta
Aattoilta on jatkoa vuotta aikaisemmin tehdylle Joulupukin paja Silly Symphonille. Minusta on aina ollut hiukan hassua, kun nämä on tavallaan väärinpäin tällä videolla.  Tarinassa näytetään lastenkoti, jonne Joulupukki on tuomassa lahjoja ja laittaa siellä kuusta pystyyn. Kaikki lahjat siellä leikkii pukin kanssa, aina siihen asti kun lapset herää. Pukki ehtii onneksi juuri ja juuri pois alta kun lapsilauma kirmaa paikalle. Ihan pienin poika, jolla on peppu paljaana, käy katsomassa takkaa, mistä pukki on juuri lähtenyt. Hänen kasvonsa suttaantuu noesta. Kun muut lapset saa paketeistaan leluja, niin tämä peppupoika saa itselleen suloisen mustan karvakoiran, joka nuolee hänen naamansa puhtaaksi (Tämä kohtaus on muuten joistain jouluelokuvakokoelmilta leikattu tästä lyhäristä pois, varmaan rasistisuuden takia). Lopulta kaikki yhdessä ikkunasta vilkuttaa joulupukille.
Jotenkin pidän tätä vähän tylsänä lyhytelokuvana, verrattuna Joulupukin pajaan. Tämä tuntuu menevän hitaampaa vauhtia ja siksi videolta olikn ainakiva katsoa tämä ensin alta pois ja sitten vasta suosikkini. Näitten Silly Symphonien välillä on vain vuosi eroa valmistumisajassa, joten Joulupukin ulkomuoto on pysynyt samanlaisena ja muutenkin animaatioden tyylistä huomaa näiden kuuluvan samaan sarjaan. Kuusen koristelu kaivinkoneella on kaunis ja värikäs yksityiskohta ja kuusi kasvaa ihan itsestään. Tykkään erityisesti valkoisista kirlantereista ja tekolumesta mitä kuuseen suihkutetaan. Pukki on hauska, kun se soittaa pienolla sormet ihan ristissä vikan nuotin.

Joulupukin paja
 Lapsena ihmettelin aina miksi tonttu osoitti joulun olevan 25. päivä. Loogisesti lapsena joulu oli itelle tietty aatto eli 24 päivä. Tykkään tonttujen samantyylisestä olemuksesta ja vatteista. Tässä on niin kaunista ja ihanaa vanhaa animaatiota. Joulupukin lukemat kaksi kirjettä on heti rimmaavia ja kun lopulta päästään tonttujen pajaan, siellä on tosi paljon ihmeteltävää. Shakkilauta maali olisi kyllä aika veikeä saada nähdä. Menevä ja rytmikäs musiikki sopii tähän erinomaisesti. Tuollaisen lahjojen liukuhihnatyöskentelyn katsominen on nautinnollista, kuten keinuheppojen. On niin sopivaa kun tontut työskentelevät musiikin rytmin mukaan. Valmiitten lahjojen paraati säkkiin mentäessä on mitä upeinta katsottavaa. Nooan arkki saa aina ihailuni, kuten myös pikku kiinalaisnuket ja viimeisenä hyppäävä vieteriukko. Pukin lähtö on komeaa katsottavaa. Tämä Silly Symphony on todella täynnä mielikuvitusta ja niin rikastuttavaa huumoria, että siksi pidän siitä paljon enemmän, kuin suht arkisesta Aattoillasta.

Once Upon A Wintertime (elokuvasta Melody Time)
Tämä lyhytelokuva antaa minulle nykyään todella nostalgisia viboja. Rakastan sitä, kun tässä näkyy naisen alushameet ja kaikki on eri värisiä. Animaatio on niin lumoavaa: hahmojen tekemät sydämet, puiden muodot, maisemat, värivaihtelut, taivaan ja veden suorat linjat, kaikki pehmeät muodot. Heti alussa rakastun siihen ihanaan fonttiin, millä elokuva esitellään ja pariskuntataulun takana olevaan lamppuun. Tämä tarina sisältää seikkailua, draamaa ja rakkauden tunnelmaa. Värien vaihtelevuus kuvaa hienosti tarinan uhkaavuutta ja päivän vaihtumista illaksi. Ihanaa kun eläimet on eläimellisiä, vaikka pupuja on luisteluun inhimillistetty. Musiikki kanssa on sovitettu vaaran uhkaan ja ihanaan romanttiseen talventaikaan. Rakastan tätä yli kaiken ja Once Upon A Wintertime on ylivoimaisesti suosikki lyhytelokuvani.

Hyvää joulua kaikille Elokuvalippujen lukijoille!

Love Actually

Tämä elokuva kuuluu nykyään kyllä ihan suosikkielokuviini. Jotkut voivat kuvailla tätä liian lässynlääksi, romattiseksi tai teennäiseksi. Minua se ei haittaa, pidän onnellisista lopuista ja muutenkin tämä elokuva luo minulle paljon onnellisia ajatuksia ja muistutuksen siitä, että vaikka elämä välillä kolhii ja masentaa, niin aina on olemassa rakkautta. Tykkään niin valtavasti elokuvan alku- ja loppukohtauksesta, jotka korostavat tätä rakkauden teemaa.

Love Actually elokuvan mainosjuliste

Love Actually sisältää monia erilaisia rakkaustarinoita: uusien ihastusten, vanhan pariskunnan, isän ja pojan välisen, ystävyyden ja sukulaisuuden. Päähahmoja elokuvassa on monia ja heidän kaikkien tarina jollain löyhällä tavalla nivoutuu toisiinsa. Elokuva alkaa 5 viikkoa ennen joulua ja huipentuu koulussa pidettyyn joulujuhlaan. Viimeinen kohatus tapahtuu kuukausi joulun jälkeen ja se sijoittuu letokentälle. Siellä kaikki elokuvan hahmot tapaavat jälleen rakkaansa ja siinä elokuva kiteytyy loistavasti.

Kaikista elokuvan hahmoista tykkään valtavasti, vaikka muutama tuntuukin vähän turhalta. Elokuvan ohjaaja on sanonut, että alunperin elokuvan kesto oli 3,5 tuntia ja tämän takia poisleikattua materiaalia onkin hyvin paljon. Monien hahmojen kohtauksia on tiivistetty ja huumoria leikattu pois, mutta siltikin elokuvasta tuli aika pitkä, yli kahden tunnin paketti. Monet näyttelijät ovat tunnettuja Brittiläisistä komedialeffoista, mutta minua tunettavuus ei lainkaan haittaa.

Elokuvan tarinoista pidän kaikista eniten näistä:

David ja Nathalie (Hugh Grant ja Martine McCutcheon)
David on juuri valittu Britannian pääministeriksi ja hänen uusi sihteerinsä Nathalie tekee tähän heti ensitapaamisella vaikutuksen hermostuksissaan kiroilemalla. He ystävystyvät työn puolesta nopeasti ja molemmin puolista flirttiä on selvästi ilmassa. Yhdessä vaiheessa David kuitenkin löytää Yhdysaltain presidentin liehittelemässä Nathalieta ja hänen tunteensa viilenevät. Nathalie lähettää Davidille joulukortin, jossa pyytää anteeksi ja kertoo tunteistaan. David lähtee jouluaattona etsimään Natia Ränskältä Kujalta vartijansa kanssa. Kun he kiertävät taloja etsimässä Nathalieta, he tapaavat joukon lapsia, jotka luulevat Danielia joululaulujen laulajaksi. Daniel tietysti kohteliaana pääministerinä sitten pistää luikauttamaan ja nyökkää vartijansakkin mukaan. Danielin ilme on kyllä niin ihanan hämmentynyt, kun vartijan lauluääni paljastuu todella komeaksi. Lopulta Daniel löytää Nathalien kotoaan ja tarjoutuu viemään koko suvun katsomaan koulun joulujuhlaa. He koittavat mennä salaa Natin kanssa kulisseihin katsomaan esitystä, mutta lopulta piilopaikka ei jäänytkään niin salaiseksi.
Hugh ja Martine ovat äärimmäisen suloinen pari tässä elokuvassa ja jotenkin pääministeristä saa todella inhimillisen ja mukavan kuvan. Olisipa meilläkin tuollainen pääministeri. Hugh Grant on aina kuulunut suosikki hurmureihini ja Martine on kyllä mielestäni tämän elokuvan kauneimpia naisia.

Joululauluja laulamassa

David ja Nathalie jää kiikkiin

Harry, Karen ja Mia (Alan Rickman, Emma Thompson ja Heike Makatsch)
Harry on design-toimiston toimitusjohtaja ja Mia hänen työntekijänsä, joka flirttaa Harrylle hyvinkin avoimesti. Harry on itse hyvin arkisessa, jopa tylsässä suhteessa vaimonsa Karenin kanssa, joten ei ihme että hän on flirtistä otettu. Karen on tästä tietoinen, mutta koittaa peittää mustasukkaisuutensa ja pelkonsa kaiken arjen ja lastensa hoitamisen alle. Jouluostoksilla, kun Karen on tekemässä kauppoja sukulaisile, niin Harry ostaa upean sydänkaulaketjun Mialle annettavaksi. Kotona Karen löytää ketjun ja odottaa sitä tietysti itselleen. Aattona, kun hän avaa ensimmäisen lahjansa, tämä on todella pettynyt, kun siellä ei olekkaan kaunista ketjua, vaan hänen lempilaulajansa cd-levy. Minusta tämä onkin elokuvan koskettavin kohatus, kun Karen menee yksin makuuhuoneeseen kuuntelemaan tätä levyä. Siinä kiteytyy jotenkin niin monta asiaa, ei pelkästään se suru ja pettymys, mitä koru tuotti, vaan myös se, kuinka hyvin mies kuunteli tämän toivetta siitä, että ei enää kaipaa joka vuotisia huiveja lahjapaketista. Tuo lempiartistin cd levy oli paljon persoonallisempi lahja. Koulun joulunäytelmän jälkeen Karen uskaltaa vihdoinkin kysyä mieheltään missä mennään ja onneksi Harry paljastaakin olevan aikamoinen typerys tumpelo. Vaikka tällä tarinalla on sinänsä onnellinen loppu, niin Karen kokee itsensä siltikin tyhmäksi ja elämänsä tyhjäksi, pelkän arjen ja lasten pyörittämisen kanssa. Lopussa lentokentällä, kun hän on lapsiensa kanssa Harrya vastassa hän oikein itsekkin toteaa itselleen kaiken olevan hyvin.

Yhteistä onnea on enää vain valokuvissa

Karenin herkkä hetki

Daniel ja Sam
Samin äiti ja Danielin vaimo on juuri kuiollut. Daniel koittaa olla hyvä isäpuoli lapselleen, eikä oikein tiedä mitä tehdä, kun Sam on alamaissa. Karen, hänen ystävänään koittaa tukea ja lohduttaa Danielia mahdollisimman paljon. Daniel lopulta puhuu Samin kanssa ja saa yllätyksekseen kuulla, ettei Sam nyt sure edesmennyttä äitiään, vaan pohtii rakkauttaan Joannaan, joka on tyttö hänen koulustaan. Tästä isä ja poika saavat irti mielenkiintoisia keskusteluja rakkaudesta ja sen ajatuksesta; onko olemassa vain yhtä sitä oikeaa? Miten sen oikean saa valloitettua? Onko ikinä liian myöhäistä? Koulun joulujuhlan jälkeen Sam ja Daniel kiiruhtavat lentokentälle, sillä Joanna on vanhempineen muuttamassa pois maasta. Sam nokkelasti sanookin: "Otetaan rakkaudelta turpiin". Sam juoksee ympäri lentokenttää vartijat perässään ja ehtii kuin ehtiikin näkemään Joannan ennen kuin tämä lähtee. Onneksi Joanna ja Sam näkevät toisensa vielä myöhemminkin, lopun lentokenttäkohtuksessa. On ihanaa kun tässä kuvataan myös lasten välistä rakkautta, rakkaus kun ei katso ikää. Kukaan ei voi olla sille liian nuori tai liian vanha.

"Nyt tarvitaan Kate ja Leo ja nopeasti!"

Samin yritys onnistui

Tässä oli vain muutamia suosikkihahmojani, elokuvassa on niitä vielä paljonkin lisää. Vaikka elokuva sijoittuu joulunaikaan ja on vähän jouluteemainen ja luokitellaan jouluelokuvaksi, niin tätä voi siltikin hyvällä omalla tunnolla katsoa ympäri vuoden, joulu ei tule tässä mitenkään liikaa läpi. Suosittelen todellakin kaikille, jotka rakastavat rakkautta ja onnellisia loppuja.

Koko elokuvan suojelusenkeli: korukauppias ja hidastelija lentokentällä

Lentokenttähalit

Muumipeikko ja Pyrstötähti

Itsenäisyyspäivän kunniaksi laitan pyörimään yhden kaikkien aikojen suosikkielokuvani, jonka parissa olen kasvanut. Kyseessä on tietenkin suomenruotsalasjapanilaistuotantoa oleva Muumipeikko ja Pyrstötähti, joka Perustuu Tove Janssonin samannimiseen kirjaan. Tove on myös tehnyt Pyrstötähdestä sarjakuvan, joka ei noudata ihan samaa kaavaa kuin kirjassa, mutta on muuten samanhenkinen. Elokuva perustuu kuitenkin ennemmin tähän kirjaan, kuin sarjakuvaan. Elokuva tuotettiin Japanissa Muumilaakson Tarinoita sarjan jälkeen, vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen sarjan alkua.

Muumipeikko ja Pyrstötähti elokuvan mainosjuliste

Muumit ovat juuri muuttaneet Muumilaaksoon ja Mymmeli jättää Pikku Myyn Muumeille hoitoon. Muumit viihtyvät erinomaisesti laaksossaa, jossa on todella ihanaa luontoa. Muumipeikko, Myy ja Nipsu ovat uimarannalla uimassa ja Nipsu löytää sieltä hyvin jännittävän luolan. Eränä iltana Muumit saavat erikoisen vieraan, Piisamirotan. Piisamirotta asuu viereisessä joessa, jonka yli Pappa on juuri rakentanut sillan ja Piisamirotan koti mennyt hajalle. Muumit majoittavat Piisamirotan luokseen, joka on filosofi. Piisamirotta kertoo kaikkia faktoja maailmasta, mitä Muumit eivät ole ennen tienneet. Muumilaaksoon sataa ihmeellinen musta sade. Piisamirotta sanoo sen olevan avaruudesta tullutta nokea ja Muumipeikko, Myy ja Nipsu lähtevät Yksinäisllä Vuorilla olevaan tähtitorniin selvittämään mistä tämä outous  on tullut. Matkallaan he ystävystyvät Nuuskamuikkusen kanssa, joka kertoo Pyrstötähdestä ja he löytävät ison rotkon täynnä granaatteja. Tähtitornissa heille kerrotaan, että pyrstötähti laskeutuu Muumilaaksoon jo kahden päivän päästä. Muumipeikolla, Myyllä, Nipsulla ja Nuuskamuikkusella tulee nyt kiire kotiin. Kun seurue on palaamassa Muumilaaksoon he pelastavat Niiskuneidin angostuuran kynsistä ja ottavat Niiskuneidin ja Niskun mukaansa. He näkevät kuinka kaikki muumilaakson asukkaat ovat muuttamassa pois ja Muumipeikko jo ihan ehtii pelästymään, että myös hänen perheensä. Talonpeikko kuitenkin kertoo Muumimamman ja Muumipapan jääneen laaksoon odottamaan poikaansa.  Metsän läpi mentäessä iskee valtava myrsky ja seurue tapaa postimerkkejä keräävän Hemulin. Myrsky on niin voimakas, että kävellen ei ehdi enää perille, joten he ottavat Nuuskamuikkusen teltan esiin ja lentää sillä suoraan kotiin. Muumit lähtevät evakkoon Muumitalosta Nipsun löytämälle luolalle. Kun Pyrstötähti iskee, kaikki ovat hiljalleen luolassa ja miettii, onko koko maailma nyt tuhoutunut.

Matkalla tähtitorniin

Elokuva on hyvin samanhenkinen, kuin Muumilaakson Tarinat tv-sarja, mutta muutama virhe sarjan fanina tästä huomaan. Päälimmäisenä muutama hahmo, jotka eivät vielä edes asu laaksossa kun tämä tapahtuu eli kun matkalaisemme kohtaavat Muumilaaksosta pois muuttavia asukkeja siellä on seassa Kuuman Lähteen etsijät (jotka saapuivatMuumilaaksoon sarjan jaksossa Kuuma Lähde) ja Rouva Viljonkka Lapsineen (jotka muuttivat Muumilaaksoon jaksossa Tiukka Naapuri). Itse Muumipeikko ja Pyrstötähti kirjaa tämä noudattaa suht uskollisesti, mutta esim. Kaupassakäynti kohtaus ja sen jälkeiset tanssit tästä puuttuu kokonaan ja ainakin Tähtiornin juurella olevat tupakannatsat, joita tähtitieteilijät heittävät tornistaan on sensuroitu.

Tv sarjan fanina kiinnitän myös helposti huimiota elokuvan suomiääniin. Kaikki varmasti huomaavat, että Nipsun, Nuuskamuikkusen ja Niiskuneidin äänet on sarjasta vaihtuneet tähän. En pidä sitä pahana asiana, sillä en ole koskaan pitänyt erikoisesti Niiskuneidin äänestä sarjassa, sillä se on jotenkin liian kimittävä ja tyttömäinen. Misa Palander toimii mielestäni Niiskuneitinä hienosti, eikä vaikuta yhtään niin "blondilta" mitä Aila Svedberg televisiosarjassa.  Nipsun toimii minusta ihan hyvin Jyrki Kovaleffinä kuin sarjan Eero Ahreenakin. Samoin Nuuskamuikkuselle minulla on kaksi oikeaa ääntä; Timo Torikka ja Pertti Koivula. Kaikki muut äänet Rabbe Smelund, Matti Ruohola, Elina Salo, Ulla Tapaninen, Ilkka Merivaara, Tapio Hämäläinen ja Leena Uotila jatkavat samaa rooliaan tv-sarjasta luontevasti tähän elokuvaan.

Iltapalalla

Elokuvan taustat ovat mielenkiintoisia ja niiden tyyli on vähän erilaisempaa, mitä sarjassa. Tykkään tästä yksityiskohtaisuudesta enemmän ja taiteilijoiden kynän viiva näkyy selkeämmin esilä. Maalauksellista, mutta samaa henekä on kuin sarjassa. Taustat kyllä on rosoisemman näköisiä ja animaation tasosta huomaa, että ollaan siellä 80-90 luvun vaihteessa tätä tehty. Hahmojen väreihin on panostettu, varsinkin siihen kuinka niiden iholle heijastuu valoja ja värejä. Metsien ja Yksinäisten vuorten kuvaus on jännästi tehty, niissä on paljon pyöreitä muotoja. Musiikki on taasen tosi tunnelmallista ja tykkään kaikista kolmesta laulusta: Muumien Kaunis maa, Jo taivas sineen pukeutuu ja Rohkeus voitaa.

Pyrstötähti on myös hitusen ahdistava ja pelottava elokuva. Onhan sen ajatuksena, että jos pyrstötähti tänne osuu, niin tulee maailmanloppu. Meren katoaminen ja jokien kuivuminen on siitä konkreettinen asia, mitä tässä näytetään. Kun Pyrsttähti on sitten lopussa osumassa maahan, nähdään konkreettisesti kuinka puut lentää ja laiva hajoaa. Voisin kuvitella Muumitalonki tuossa ytäkässä menneen palasiksi. Ahdistus tulee elokuvassa myös muutoin parissa kohdassa esiin, siinä kuinka hahmot kiintyvät tavaroihin. Nipsu jää loukkuun graniittiluolaan, jossa hirviö on syömässä häntä. Tämä oli lapsena minusta todella pelottava kohtaus. Myös Hemulin liiallinen kiintymyt postimerkkeihin oli melkein tuhota hänet, onneksi Hemulit käyttävät mekkoja. Se oli hänen pelastuksensa. Lopussa kun Muumit ja ovat pakenemassa luolaan, niin Nipsu lähtee pienen kissan perään. Tässä tulee ilmi Nipsun hyväntahtoisuus, sekä tietty naivius. Tottakai hän haluaa kissan pelastaa, mutta samalla hänen oma henkensä on pahasti uhattuna. Välittävät ystävät Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen ehtivät juuri ja juuri saada Nipsun takaisin turvaan.

Pyrstötähti ei osunutkaan

Suosikkikohtauksiani elokuvasta on Angostuurakasvi. On niin hupaisaa kuulla kun Nuuskamuikkunen ja NIisku koittavat keksiä pilkkanimiä kasville. Elokuvan lopun Muumipeikon huuto: "Meri on tullut takaisin!" on jotenkin korni, mutta samalla koskettava. Filosofi Piisamirotta vetää kuitekin tämän elokuvan komiikkapisteet, hänen filosofiansa on jotenkin niin paljon koomisempaa, kuin Nuuskamuikksen järkeily. Kaikki varmaan ovatkin kuulleen tämän klassikon: "Typerä nainen, ei siivoaminen mitään auta!"

Vaikka Muumipeikko ja Pysrtötähti on monien maiden yhteistuotantoa, pidän sitä silti hyvin suomalaisena elokuvana. Tässä kuvataan niin kauniisti maisemia; järviä, metsää, vuoria, laaksoa ja merta. Vähän ankean maailmanlopun teemana tässä kuitenkin käsitellään myös todella kauniita asioita kuten kodin turvallisuutta, ystävyyttä ja luonnon kunnioitusta.

Tv suosikkejani: The Joulukalenteri

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.
Ensikäsittelyssä on jokavuotinen jouluperinteeni: The Joulukalenteri

Juoni: Kauan kauan sitten tontut asuivat kaukaisessa maassa nimeltä Suomi. Pahat Näsät karkoittivat tontut maanpakoon. Iki-iäkäs lähettää kolme tonttua; Toivon, Kaukon ja Handen hakemaan Suomesta luolasta soittorasian avainta, joka soittaa hänen elämänsä sävelmää, joka on pysähtymäisillään. Hän antaa tontuille mukaan Viisasten Kirjan, jossa on vastaus kaikkiin kysymyksiin. Kirja ei missään nimessä saa joutua Näsien käsiin.  Tontut päätyvät Suomeen ja löytävät luolan ja sieltä avaimen. Heidän lentokoneensa potkuri vääntyi kuitenkin pahasti pakkolaskussa. Kauko veistää uutta potkuria puusta, että tontut pääsevät takaisin Iki-iäkkään luo. Luolan lähellä on maatila, jossa asuvat Olli Santanen, hänen vaimonsa Kerttu, sekä heidän koiransa Vikki, jotka ovat autuattomaan tietämättömiä tästä kaikesta. Eräänä iltana heidän ovelleen tulee kauppaedustaja Pentti Niikseen ja loput selviää sillä kun katsot huomisen jakson...

The Joulukalenteri pohjautuu alunperin Tanskalaiseen The Julekalender nimiseen joulukalenteri sarjaan, joka on valmistunut vuonna 1991. Myöhemmin Norjassa tehtiin tästä sarjasta myös oma versio. Suomalaisen käännöksen on tehnyt Jukka Virtanen ja sarjan sisäkohtauksen on kuvattu samalla studiolla, missä Tanskalaisen sarjankin kohtaukset. Ulkokuvaukset sarjaan tehtiin Rukalla marraskuussa 1997 hyvin nopeasti, sillä sarjan ensimmäinen jaksohan näytettiin MTV3 kanavalla 1.12.1997, sponsorina toimi tuolloin Felix.

Mitä sinä olet mennyt ostamaan Kerttu?

Mä.. mä.. mä olen kauppamatkustaja. Myyn kenkiä ja sukkia ja silleen.

 Ensikosketus: Katsoin ohjelmaa vuonna 1997, eikä se silloin mitenkään vahvasti mieleeni jäänyt, mutta siskollani jäi. Vuonna 1998 hän pyrki nauhoittamaan kaikki jaksot videolle ja sitä videota onkin tullut katottua hyvin ahkerasti. Sarjasta tuli minun, siskoni ja meidän molempien kavereiden suosikkisarja. Muistan joskus, kun siskon ja hänen kaverinsa kanssa "näyteltiin" sarjan kohtauksia porukoillemme sun muuta. Lapsena tykkäsin eniten Olli Santasesta ja käytin silloin hyvin usein "Seikka on saletti" -lausahdusta.

Näyttelijät: The Joulukalenterissa (kuten alkuperäisessäkin sarjassa) näyttelijät tekevät mahtavat kaksoisroolit: Näsä/Toivo tonttu - Kari Lehtomäki, Olli Santanen/Kauko tonttu - Seppo Korjus ja Kerttu Santanen/Hande tonttu - Raimo Smedberg. Kaikenlisäksi suomalainen ohjaaja ja kääntäjä Jukka Virtanen toimii kertojana ja Iki-Iäkkäänä. Vikki koira taasen on suoraan tasnkalaisesta ohjelmasta otettu. Pidän ihan valtavasti kaikista rooleista, eikä kukaan hahmo ole liian samanlainen toistensa kanssa. Suosikkini on kuitenkin varmaan Korjuksen näyttelemät Olli ja Kauko, ehkä sen nostalgia-aspektin takia.

Now we have a suunitelma, let's go saman tien!

Miksi juuri The Joulukalenteri:  Yksinkertaisesti, The Joulukaenterissa on niin absurdia huumoria (oletko koskaan nähnyt tontun pissaavan in the joulukalenteri what), hauskat, mutta hyväntahtoiset hahmot ja nerokas juoni. Se käyttää samanlaista kaavaa, mitä normaalit lasten joulukalenterit, mutta vie tarinaa aina ääripäästä ääripähän. Lopuksi tulee vielä aina tämä klassinen koukku; katso huominen jakso. Näin "aikuisten" joulukalenterissa on hienoa nähdä tonttuja, jotka ovat laiskottelijoita, itsekehujia, murtovarkaita ja muutenkin vähän erikoisia "perus" tonttuihin ajateltuna. Positiivisena pidän myös sitä, että huumori tässä ei ole nykypäivän alapäähuumoria, eikä kiroilla kun muutama sana engalnniksi. Ollin ja Kertun elämä maaseudulla on todella tavallista, joten heidän viljelemä huumori ja tapahtumien toistot saa komedian kukkimaan.

Parhaat kohtaukset/ letkautukset: Näitä on niin paljon, heitän tähän muutaman jokaiselta  mitkä heti alkuun tulee mieleeni;
"Oollii, minä seison mistelinoksan alla." "Oollii, voisitko lyödä naulan tälle. Eei, eei, ju."-Kerttu
"Paljonko pannaan. Niin paljon? En mi nä mitään kuittia, en minä semmosista yleensä." "Niiden atk-laitteet on rikki ja siksi... kuunnellaan radiota." - Olli
"Seikka on salaatti." "Haistakaa perrruuunalaatikko. Hähähää. Hämäläinen, imelletty!" - Näsä
"Hömötiäinen, hyypiö, harmonikka, hapero, tässä se on hankkia bensaa!" "Kauko, voisitko antaa jonkun summittaisen arvion siitä, koska se mahdollisesti voisi olla valmis. Se oli hieno ilmaisu, mutta minähän sanoinkin sen self." - Toivo tonttu
"This is a tosi mätä jakso temppuilla." "Hei look, farmarinrouva menee vuoteeseen." - Hande tonttu
"Let's go ja annetaan sille turpiin." " Now I perhana näytän sille the munat of a närhi!" - Kauko tonttu

Erikoista: Sarjasta on vuonna  1997 julkaistu soundtrack Songs from the Joulukalenteri.
Levyllä ei kuitenkaan ole kaikkia sarjan lauluja, mm. Niskatuskamies ja A long time a go in Beetlehem siitä puuttuvat. Levyn uusi painos julkaistiin samaan aikaan kuin ensimmäinen dvd painos, eli vuonna 2007, jossa on kuitenkin nämä loputkin laulut mukana.

Vasemmalla vuoden 1997 painos ja oikealla 2007 painos

 Bonus: Olen kerran käynyt katsomassa 7 seinähullua veljesten jouluesityksen ja siellähän Toivo, Kauko ja Handekin vierailivat